lauantai 3. joulukuuta 2011

Kerta kiellon päälle

Tässä jo kertaalleen uhosin, että tuli tehtyä kauden viimeinen reissu ja julistimme taimenille Joulurauhan. Säänhaltijat kuitenkin lausuivat eriävän mielipiteensä avovesikauden päätöksestä ja pääsimme vielä kertaalleen työntymään Nuasjärven aalloille taimenjahtiin.

Pikkupakkanen, jäiset laskuluiskat, 0.5°C - 0.7°C pintavesi ja ajelehtivat jäälautat nostavat jonkin verran vetouistelun vaikeusastetta näin joulukuussa. Monelta osin heinäkuussa on paljon helpompaa, vetoauton lavalla ei esim. tarvitse kuljettaa lumikolaa ja nastamursketta laskuluiskien liukkaudenestoon ja yleensä silloin pärjää yksillä pitkillä kalsareilla ;)

Big Maman kyydissä on ollut kolmen avovesikauden aikana monenlaisia kalamiehiä ja -naisia ja kippari on kalastus- ja veneretkien myötä saanut nauttia loistavasta seurasta. Huonoa seuraa ei Big Mamassa ole ollutkaan. Tälläkin kertaa kalastusseura oli mitä parhain, kun Tatu Paavola teki ensivisiittinsä Big Maman takakannelle. Kymmeniä ja kymmeniä tunteja olen Tatun ällässä salakoita viritellyt ja lohikäyntiä täkyrakseihin tavoitellut, mutta vasta nyt, kun kausi pääsi melkein kääntymään offseasonin puolelle, löytyi yhteistä aikaa toteuttaa reissu "äiskällä" ja vieläpä yhteisellä kotijärvellä.

Hienoja elämyksiä ja arvokasta tietoa, siihen voi reissun kiteyttää. Tästä on mahtava jatkaa keväällä!

Kalamiehet Paavola & Harju.

Taimenkäyntiä hakemassa.

Tatu vinssaa.

Tatu ja joulukuun possu.

Kippari itse ja päivän saldo.