lauantai 20. kesäkuuta 2015

FishKatti 2015 kisaraportti

Kuudetta kertaa järjestetty FishKatti -soutu-uistelukilpailu keräsi osallistujia Särkiselle Vuokattiin edellisvuosien malliin. Soutu-uistelukilpailun rinnalla ensimmäistä kertaa järjestetty lasten ja nuorten rantaonki-FishKatti keräsi parisenkymmentä innokasta kalamiehen ja -naisen alkua koettelemaan onneaan särkien ja ahvenien pyynnissä.

Tänä vuonna saaliit olivat poikkeuksellisen niukkoja molemmissa FishKatti-tapahtumissa, tosin voittajat saadaan selville vaikka yhdellä kalalla. Laitettakoon tämän vuotinen Ahdin kitsaus vaikkapa alkukauden epävakaisen ja kolean sään piikkiin, vaikkakin FishKatti aloitettiin ja päätettiin loistavassa säässä.

FishKatti-uistelun mestareiksi kruunattiin Janne Hyvönen ja Maarit Korhonen Sotkamosta. Yhteistuloksellaan heidän venekuntansa voitti samalla kokonaiskilpailun. Tällä kertaa palkintoveneen ja moottorin, Suvi 460 ja Mercury F2.5, ei tarvinnut matkata kilpailukeskuksesta Vuokatinhovin laiturilta kauaksikaan. Juniorisarjan voittoon nousi venekunnan juniorin Veikko Blombergin turvin Martti Blombergin kipparoima venekunta Kajaanista.

Erikseen on vielä mainittava Pirjo Mularin ja Reetta Hämäläisen venekunta, jotka haukisaaliillaan sijoittuivat kokonaiskilpailun kolmanneksi. Tänä vuonna palkittujen joukossa olikin poikkeuksellisen runsaasti naisia. Se jos mikä on loistavaa!

Kaikille yhteistyökumppaneille, kilpailijoille, sekä talkoolaisille suuret kiitokset!

Soutuveneiden siirto, perinteinen aamujumppa.
Soutu-uistelukilpailun "kipparikokous".
Kalastusseura Hillside Anglers on vuosien varrella toteuttanut useita kalastustapahtumia.
Lähtöäänimerkkiä odottelemaan.
Kilpailun ensimmäisiä haukia veneeseen.
Rantaonki-FishKatti starttasi puoli tuntia soutu-uistelukilpailun jälkeen.
Nuorimmille onkijoille avustusjoukot olivat tarpeen.
Mikäs se näissä maisemissa kalastaessa.
Katse tiukasti kohossa.
Tuntia ennen kilpailun loppua Särkisen yli pyyhkäisi ravakka sadekuuro.
Utuisen vaaran yksinäinen kalastaja.
Sadekuuron ajan sateenvarjosta kuoriasuun.
Kokenut kilpakalastaja Annika Seppänen jännitti puntarilla soutu-uistelukilpailun tulosta.
Perinteeksi muodostunut pääpalkinto.
Reaaliaikainen tulospalvelu on tämän päivän ehdoton juttu.
Mestareiden saalis.
Kilpailun päätyttyä puntarilla riitti vipinää ja seurattavaa.

FishKatti 2015 palkitut. Onnea kaikille voittajille!
FishKatti 2015 tulokset. Venekunnat, joissa oli JR-miehistöä (violetilla merkityt) osallistuivat samalla myös JR-sarjaan (juniorisarja).
FishKatti-uistelun mestarit vuosimallia 2015:
Hyvönen Janne, Korhonen Maarit (suurin kala: kirjolohi 2188g, kertoimella 6564g)

Kokonaiskilpailun tulokset:
1. Hyvönen Janne, Korhonen Maarit
2. & JR-1. Blomberg Martti, Blomberg Pertti, Blomberg Veikko
3. Mulari Pirjo, Hämäläinen Reetta
JR-2. Korhonen Mikko, Pääkkönen Jani, Pääkkönen Arttu
JR-3. Jokelainen Jukka, Jokelainen Tommi, Jokelainen Antti

Yhteistyössä:
FishKatti 2015 miehitys:
  • Kilpailun organisointi - Antti Harju
  • Ilmoittautuminen, tulospalvelu - Jyri Immonen, Minna Arffman
  • Punnitus, veneet, infra - Sami Tervo, Janne Hyvönen, Tatu Paavola, Janne Heikkinen, Olli Peltokangas

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Monster Zander / Jättikuha

Fishing Team Kalixin viikonlopun kalastussuunnitelmat muuttuivat keliolosuhteiden vuoksi. Merelle suunniteltu reissu vaihtui jigikalastukseen, kokoonpanolla Harju & Paavola, tutuille Sotkamon kotivesille. Kokoonpano Harju & Paavola tunnetaan myös nimellä "Mestarit", lainausmerkeillä tietenkin ;)

Edellisilta antoi vahvoja merkkejä jäykemmän kuhan esiintymisestä. Veneessä vuoronperään käytettyjen kuhien keskipaino oli JÄÄTÄVÄ! Oli vain ajan kysymys milloin JÄTTI pamauttaa jigiin.

Illalla sovitun mukaisesti seuraavalle päivälle asetettiin teemaksi "jigaamalla ahven, hauki ja kuha". Pelialueiksi valittiin kolme järveä Sotkamosta. Muutamassa tunnissa teema saatiin toteutettua ja pääsimme taas puhtaasti keskittymään kuhajahtiin, joka on ns. kuuminta hottia Sotkamon vesialueilla.

Puuskatuulien rauhoituttua ankkuroituminen niille paikoille, joissa oletimme vallitsevien tuuliolosuhteiden vuoksi kookkaampien kuhien oleilevan, oli mahdollista. Olettamus osui oikeaan, tosin kuhien syöntipiikki ajoittui paria tuntia aikaisemmaksi kuin edellisiltana.

Se oli illan toiseksi viimeiseksi suunniteltu kalapaikka. Muutamia heittoja ja muutamia kuhia, parhaillaan viidestä peräkkäisestä heitosta kaikki antoivat mittakuhan. Sitten yht'äkkiä se legendaarinen PAM, jätti oli pamauttanut tarjottuun jigiin. Kevyet heittokalastusvälineet ja ohuen ohut kuitusiima olivat koituksella. Kalan viedessä siimaa, vaikka jarru oli niin tiukalla kuin välineet vaan mahdollistivat, vapa kiersi hetken aikaa mieheltä toiselle, jottei veneen köli leikkaisi siimaa. Pikkuhiljaa mörkö lähti nousemaan syvyyksistä kohti pintaa ja kumihavaksen syleilyyn. Pikainen punnitus, pönökuva ja vapautus, uusi ennätys oli syntynyt :)

Troplan Fishing Adventures on jigikalastanut Kainuun vesialueilla vuosia ja on jigikalastuksen edelläkävijä Kainuussa. Vastaavanlaisiin kalastuselämyksiin jigikalastuksessa pääset tutustumaan joko kursseilla, tai koko päivän mittaisilla kalastusmatkoilla. Tervetuloa!



Fishing Team Kalix weekend fishing plans changed due to weather conditions. Sea trip turned into a jig fishing in home waters in Sotkamo, with the crew Harju & Paavola, also known as "Masters", in quotation marks, of course ;)

The previous evening gave strong signs of big zanders, average weight was FREEZING! It was only a matter of time that GIANT strikes a jig.

As planned, the next day theme was "perch, pike and zander with jig". Three lakes were chosen from Sotkamo. Within few hours, the theme was achieved and we were able to focus purely to zander. Zander with the jig is hottest right now in Sotkamo waters.

Gust calmed down and anchoring in those places where we expected the big zanders hang out, was possible. Assumption was correct, however the zanders were active in a couple of hours earlier than the previous evening.

It was the evening's second last planned fishing spot. Few throws and a few zander, like five consecutive throw all gave a zander. Then suddenly, legendary BANG, and the monster zander was eaten a jig. Lightweight fishing tackles and thin fiber line were on hard test. Little by little the monster rise from the depths toward the surface and rubber net. Fast weighing, "selfie" and release, a new record was born :)

Troplan Fishing Adventures has been jig fishing Kainuu waters for years and is a jig fishing pioneer in the Kainuu region. Find your own jig fishing experiences from fishing courses or fishing tripsWelcome!



Kuha 7.1 kg, heittokalastamalla jigillä.
Zander 7.1kg, spinning with jig.
Todennäköisesti toistaiseksi suurin vapautettu (C&R) kuha Kainuussa.
Probably the biggest C&R zander in Kainuu region so far.