keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Uisteluretki ja ukkosta

Liekö kahta puolta Nuasjärveä paukutellut ukkonen, joka hillitsi kuhien ottihaluja? Lyhyen sadekuuron ajan katselimme Nuasen upeita maisemia hytin ikkunoiden läpi.

Onnistuimme kuitenkin saamaan muutamien haukien lisäksi muutamia kuhia. Reissun kruunasi upea ilta-aurinko.



Valmista pannulle.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Uisteluretki

Kuhakunkun jälkeen kotoinen Nuasjärvi oli kuin balsamia haavoihin. Samat temput tuottivat tulosta ja samat vieheet toimivat, Oulujärvellä oli toisin.

Mikäs sen mukavampaa, kuin veneen täydeltä tyytyväisiä saamamiehiä ja -naisia.

Välillä vieheeseen eksyi myös tämä 4.1kg hauki.

ps. Kesos-Hanskin kalikat kelpaa myös Nuasella.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kuhakunkku 2009

Team Troplan-"kolmen polven Harju" osallistui Kuhakunkku 2009 uistelukilpailuun korkein odotuksin, ainakin veneen jr-miehistön osalta. Pojilla oli takana levoton yö, koska kisajännitys vaivasi nuorisoa ja ehkä vähän kippariakin. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa oli oma sarja junioreille, tästäkin syystä juniorit oli hyvä ottaa oppiin isoon kisatapahtumaan, hieno oivallus järjestäjiltä tuo jr-sarja. Iso tapahtuma onkin Kuhakunkusta muotoutunut, osanottoennätykset paukkuivat jälleen kerran.

Kisapäivä alkoi shortseissa tuulisessa säässä. Pian sai kuitenkin kääriä yhdet läpimärät Core-kuteet veneen hyttiin kuivumaan ja tilalle kuivaa perinteisempää sade-asua. Nuoriso tiedusteli raotetusta oviaukosta, että "isä, sataako siellä?", mitäpä siihen vastaamaan, seisoin kuin uitettu koira veneen avotilassa.

Kuten treeneissäkin mittakalan kaivaminen osoittautui työlääksi. Ensimmäisen tunnin aikana saimme kaivettua ylös yhden 48cm +1mm kuhan, sekä lukuisia alamittaisia, sekä haukia. Tällaisia ns. vaikean kalan kisoja tai kalareissuja ei ole tarvinnut kokea vuosiin, osoittautui mielen hallinta vaikeaksi. Ajolinjat laajenivat ja kalusto vaihtui turhankin tiuhaan, vaikka ennalta oli sovittu paikka jota ajetaan loppuun asti. Treeneissä kaiku näytti hyviä kaloja ko. paikalla ja vieheetkin pyyhkivät juuri oikeaa pyyntisyvyyttä, mutta jotenkin taas sitä usko petti omaan paikkaan. Siis huonojakin päiviä tarvitaan, jotta kehittyisi kalamiehenä ja kalamies tarvitsee muutakin kuin kalliit välineet.



Viimeinen vetotunti oli jo puolessa välissä ja suunnittelin kamppeiden nostoa, tarvitsin reilusti aikaa, nuoren miehistön vuoksi ei ollut mahdollisuuksia äkkilähtöön ja ns. loppuun asti tikistelyyn. Palasimme alkuperäiselle paikalle ja heti napsahti, kuha 56cm ja heti välittömästi perään 101cm hauki. Hauki koki elämänsä kyydin, enpä muista koskaan kelanneeni vastaavan kokoista kalaa niin vauhdilla veneeseen. Kello oli jo 22:35 ja kisa-aika oli päättymässä ja kahdeksan viehettä vielä järvessä. Kiirettä piti, ehdimme kuitenkin ajoissa satama-altaaseen.

Summa summarum:
Pojilla säilyi toive isommasta kalasta aivan loppuun saakka. Ensimmäinen kala hylättiin kisamittalaudalla, verestin kalan katkaisemalla kurkun ja mittalaudalle työnnettäessä kalan niska retkotti ylöspäin ja pituudesta puuttui sentti (kala oli kiertovesisumpussa, jossa ne eivät kutistu), no jos tätillä olisi ne niin... Hylkykalakaan ei harmittanut junnuja, kipparia kylläkin, sijoituksen kannalta ei tosiaankaan merkitystä. Sama kokoonpano on taatusti mukana ensivuonnakin Kuhakunkussa. Kiitokset järjestäjille.

Tässä juniorit näin virkeinä viimeisen vetotunnin alkaessa. Ja niin, kalojen kanssa, niiden pienten, kanssa oli niin tohinaa, ettei muistettu näpsäistä yhtään kalakuvaa, harmi. Ensi vuonna osataan pistää kalat oikein ja otetaan kalakuvia, kaikista niistä isoista!


Ja tottakai, onnittelut ja kireitä kaikille voittajille, hyvä Sotkamo!

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Treeniä Kuhakunkkuun

Paljon on paikkoja Oulujärven Paltaselälläkin koluttavana. Kuhaa tavataan nykyään Paltaselällä kaikkialla, kaikissa lahdukoissa ja karien kupeessa, lähes kaislikoissakin. Toista se oli ennen, kun kuhia osasi onkia vain meidän venekuntamme, vai olikohan se niin, aika kultaa muistot.

Laajoihin esiintymisalueisiin kun yhdistetään ajankohtaan nähden viileät vedet on soppa valmis ja pakka sekaisin.

Tärkein tavoite on kuitenkin junnujen opettaminen ja ohjeistaminen tuleviin koitoksiin. Kovasti on kalastajat ryhmittymänä ukkoutumassa ja uutta verta tarvitaan.


Onneksi nuoret miehet eivät tehneet eroa siihen oliko siiman päässä hauki, vaiko kuha ja sekään ei harmittanut, jos kuha ei täyttänyt kisoissa vaadittavaa 48cm:n alamittaa. Kipparilla vähän otsaa kiristi, liekö auringonpaahde?




Samoille "mökkivesille" oli eksynyt myös Vuokatin tuttavat.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Oulujärvellä

Aamupäivä touhuiltiin Nuasjärvellä ja iltapäivä tyvenellä Oulujärvellä. Saas nähdä löytyykö Paltaselältä kuhia samaan tahtiin, kuin kotivesiltä?



Uisteluretki

Kokeilimme vaihteeksi uistelua aamusella. Irrotimme aluksen laiturista klo 08:00 ja suuntasimme samoille vesille, jossa edellisiltana todistettavasti eleli mukavan kokoisia kuhia.

Muutaman hauen jälkeen saimme nostettua veneeseen ensimmäisen kuhan. Tämän reissun jälkeen kuhaa nautittiin kahdessa eri mökissä.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Trolling

A lot of reeling and "fighting" with the fishes and fun of course. "The local one" with the fishermen.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Uistelutaitoja opettelemassa

Vetovauhti, vetopituus, uintisyvyys ja tottakai vieheet ja kalapaikat olivat muun muassa illan teema. Asioiden toimivuuden kun pääsee vielä omakätisesti toteamaan, niin mikäs sen parempaa oppia.


Illan satoa.


"Paikallinen" ja tyytyväiset saamamiehet.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Uisteluretki

Hyvät säät ja kalansaaliit suosivat uistelijoita. Mukavia kokemuksia kaikille, etenkin jr-kaartille, taisipa tällä reissulla "paukkua" kalastajien kaikki edelliset ennätykset.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Uisteluretki

Mukavasti oli kala syönnillään Nuasjärvellä. Kuha näytteli jälleen kerran pääroolia illan retkellä. Kotiin viemisiksi muutama ruokakuha, sekä päivitetyt uistelutaidot. Tuoreilla uisteluopeilla onnistuu taatusti omatoiminenkin kalastusreissu.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Uisteluretki - miehistön koulutusta kotivesillä

Hyvin on kala otillaan, ensimmäisiä vieheitä veteen laskiessa oli ensimmäinen kala jo "hississä".


Lauri pumppasi tottunein ottein veneeseen päivän ensimmäisen kuhan.


Seuraavaksi Tuure pääsi käskyttämään omaa kalaansa.


Hauki, näitä on vähemmän vieraillut veneessä viimeaikoina.


Ja jälleen nättiä kuhaa...


Aarni, nuorimmainen 3v, seurasi isoveljiensä ähinää ja touhuamista kalojen kanssa ja esitti toiveen pienestä kalasta väsytysvuoronsa lähestyessä. Veljet auttoivat nuorimmaista "rajussa taistelussa".

Toiveisiin vastattiin ja veneeseen nousi nätti 300g ahven.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Syvyyksiä tonkimassa

Joskus sitä on tällaistakin treenattava. Kaiku osoitti pitkin viikkoa isoja mörköjä pohjan tuntumassa, sekä harppauskerroksen alapuolella. Paljon painoja vieheen eteen, vauhti minimiin ja hitaaseen vetoon viritetyt vieheet ja se on siinä, niinköhän?

Mörkö, hauki, kuha vaiko taimen?


Syvältä tullut.


Onnistuneen iltaprojektin tulos ja teoria todettu toimivan käytännössä (juuri kyseisenä ajankohtana, kyseisellä vesialueelle jne. muuttujia on paljon, kuinkahan onnistuu jatkossa?).