Sää suosi ensimmäistä kertaa järjestettyihin FishKatti soutu-uistelukilpailuun osallistuneita kaiken ikäisiä kalamiehiä ja -naisia. Kilpailun käytännön järjestelyistä vastasivat kalastusmatkailuyritys Troplan - Vuokatti Fishing, sekä kalastusseura Hillside Anglers - Fishing Club of Vuokatti. Uunituore kalastusseura pääsi heti verekseltään koeponnistamaan toimintakykynsä kilpailun järjestämisessä. Loistava avaus ja mahtava talkoohenki!
Heti aluksi haluamme kiittää yhteistyökumppaneitamme - Sokos Hotel Vuokatti, Sasta Oy, Jokikone Oy, Vuokatti, sekä Sotkamon kunta - tuestanne.
Kilpailukeskus rakennettiin hyvässä talkoohengessä Juhannusaattona. Kisa-aamu alkoi soutuveneiden siirtämisellä kilpailukeskuksen rantaan.
Ensimmäiset kilpailijat ilmoittautuivat kilpailukansliassa hyvissä ajoin. Kalastusseuran Kirsi Hämäläinen ja Minna Arffman ottivat ilmoittautumisia vastaan.
Kipparikokouksessa ennen kilpailun alkua läpikäytiin kilpailun säännöt, sekä tehtiin muutamia tarkennuksia niihin. Kilpailijat seurasivat tarkkaavaisena ohjeistuksia.
Vesialueelle siirtyminen alkoi heti kipparikokouksen jälkeen, noin 15 min ennen varsinaisen kilpailuajan alkamista. Reilun mittainen siirtymäaika mahdollistaa ruuhkattoman ja rauhallisen lähdön.
Kilpailun harvinaisinta vesikulkuneuvoa edusti Antti Matikaisen kalastuskajakki. Kajakki kiinnosti myös Sotkamo-lehden toimittajaa, eipä tainnut toimittaja olla ainoa jota kalastukseen soveltuva kajakki kiinnosti ;) Toimittaja pääsi kilpailun järjestäjien kumiveneen, Rubber Mama, kyytiin seuraamaan kilpailun aloitusäänimerkin antoa.
Juniorisarjan voittanut ja kokonaiskilpailussa yhdennäksi sijoittuneen venekunta nro 3 mallinäyte Särkisen kirjolohesta. Tämä kala iski ambulassi-väritteiseen vaappuun ensimmäisen kilpailutunnin päätteeksi, tyytyväisiä kalamiehiä.
Erityisen hienoa oli se, että perheet lapsineen olivat löytäneet FishKatti-tapahtuman.
FishKatin palkinnot herättivät kiinnostusta monissa kilpailijoissa, sekä tapahtumaa seuraamaan saapuneessa yleisössä.
Kokeilimme tulospalvelussa online-näyttöä tulosten reaaliaikaisessa seurannassa. Punnitustulokset siirtyivät välittömästi tulospalveluohjelmaan ja tuloslista päivittyi välittömästi. Online-näytön edessä oli välillä ihmisiä ruuhkaksi saakka. Tämä käytäntö lyhentää protestiaikaa, koska mahdolliset korjaukset tuloksiin on mahdollista tehdä välittömästi, eikä vasta tulosteliuskojen ilmesttyttyä. Tästä olisi monen kilpailujärjestäjän hyvä ottaa mallia, olemmehan jo vuodessa 2010!
Palkintojen jako odotettu hetki. Kilpailunjohtaja Antti Harju, avustajanaan Kirsi Hämäläinen, vastasivat palkintojen jaosta.
JR-sarjan voittajaksi sijoittui venekunta nro 3, juniorimiehistönä Joni Juntunen, kipparina Kari Sumiloff (venekunta kuvassa keskellä). Toiseksi JR-sarjassa sijoittui venekunta nro 8, juniorimiehistönä Valtteri Mikkonen, miehistönä Jorma Valtanen, kipparina Kusti Mikkonen (venekunta kuvassa vasemmalla). Kolmanneksi JR-sarjassa sijoittui venekunta nro 5, juniorimiehistönä Lauri Harju, miehistönä Martti Harju, kipparina Jukka Harju (venekunta kuvassa oikealla).
FishKatin voittajiksi sijoittuivat venekunta nro 1, kipparina Raimo Korhonen ja miehistönä Esa Miettinen ja Kari Väisänen (venekunta kuvassa vasemmalla). Eroa toiseksi sijoittuneeseen venekuntaan oli n. 4000 pistettä, joten voitto oli jokseenkin ylivoimainen, voiton takeena oli lähes 3 kg:n lohisaalis. Toiseksi sijoittui Tuomo Korhosen kipparoima venekunta nro 14, miehistönään Mikko korhonen. Kolmanneksi sijoittui venekunta nro 6, kipparina Juhani Lukkari ja miehistönä Juha Niemelä. Neljänneksi sijoittui venekunta nro 15, kipparina Juha Ulin ja miehistönä Pekka Huusko. Viidenneksi sijoittui venekunta nro 19, kipparina Anssi Teittinen ja miehistönä Heli Mikkonen (venekunta kuvassa oikealla).
Voittajavenekunta pääpalkintojen, Suvi 460 soutuvene ja Yamaha 2.5 4-tahtiperämoottori, vierellä FishKatti-pokaalit kädessä. Kippari Raimo Korhonen kuvassa oikealla, miehistö Esa Miettinen keskellä ja Kari Väisänen vasemmalla. Saattaa hyvinkin olla, ettei voitto-Suvi ollut viimeistä kertaa Särkisen rannalla :)
Suurimman kalan palkinnon nappasi venekunta nro 14, kipparina Tuomo Korhonen ja miehistönä Mikko Korhonen, lähes 1.6 kg:n kirjolohella.
Yhteensä 16 venekuntaa toi saalista puntarille, joista 10:nen venekuntaa sai saaliikseen lohikaloja, kirjolohia ja taimenia. Tapahtuma kokosi kaiken kaikkiaan 25 venekuntaa, yhteensä 58 kalastajaa. Useat ihmiset tutustuivat kilpailukeskukseen tapahtuman aikana ja seurasivat suurella mielenkiinnolla veneiden liikehdintää Särkisellä rannalta käsin. Jännitettävää riitti rantayleisölläkin, kun ohi soutelevat venekunnat huutelivat saalisilmoituksia.
Onnea kaikille voittajille ja kiitokset kaikille kalastajille osallistumisesta! Tässä FishKatti 2010 lopputulokset.
Kilpailijoilta saamamme palaute kilpailusta ja järjestelyistä oli enemmän kuin kannustavaa, kiitokset myös palautteesta.
Kuvat Troplan ja Hillside Anglers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti