Hieno syksyinen päivä pikku pakkasineen ja Kajaaninjoki taimenineen tarjosivat erinomaiset puitteet onnistuneelle kalastusretkelle.
Eivät ne lukuisat vuosien varrella vietetyt tunnit Kajaaninjoella ole hukkaan menneet. Enpä olisi uskonut nuorempana, että jonain päivänä omat "ykkösmontut" valjastetaan omien kalastusasiakkaiden käyttöön. Ja eipä mennyt kauankaan kun päivän ensimmäinen taimen täräytti Victorin pysäyttelemällä kelattuun vieheeseen.
Pintakerrokset olivat aivan täynnä pikkukalaa, kuten kuva kertoo.
Kajaanin Perhokerho on tehnyt loistavaa työtä edistäessään Kajaaninjoen virkistyskalastustoimintaa, suuri kiitos heille, sekä niille jotka tukevat toimintaa istutuksin. Patojen välinen alue tunnetaan nykyään myös nimellä Linnan Virta.
Itse "maestro" pääsi nauttimaan pariinkin otteeseen taimenen talutuksesta. Linnan Virran taimenet pääsivät takaisin veteen heti poseerausten jälkeen.
Kajaaninjoen taimenet olivat tälläkin kertaa mieltyneet Prohimekin Rosteriin, uskomaton viehe!