Taas päättyi yhden kalastusmuodon kalastuskausi. Tämän iskukoukkupyynnin teemana oli "Hauen hoitokalastusta Särkisellä". Alkuvuoden täkykalojen saatavuuden heikkous ajoi käyttämään syötteinä Berkley Gulb keinosalakoita. Viimevuotiset kokemukset Jäätiönlahdelta keinosyöttien käytöstä koukkupyynnistä olivat kannustavia, joten ihan summassa ei syöttivalintaa tehty.
Yksi hyvä perustelu keinosyöttien käytöstä menneenä talvena oli erittäin haastavat olosuhteet; pitkiä -30C asteen pakkasjaksoja, jolloin koukuille ei ollut asiaa, keinosyötit pysyivät koko ajan pyytävinä. Pakkasten päätyttyä jäälle sataneen pakkaslumen alle nousi 5 - 15cm vesikerros, joka pysyi vetenä koko talvikauden, kevyt, paikoin nivusiin yltävä, pakkaslumi toimi hyvänä eristeenä, jolloin vesi ei päässyt jäätymään. Tästä jäällä liikkumisen "nihkeydestä" pääsivät nauttimaan kaikki Kainuun kala- ja kelkkamiehet. Olenpa kuullut lähes 6 tuntia kestäneistä verkonkoentareissuista, joissa verkot ovat jääneet kokematta, kelkan pois repiminen sohjosta ei ole mitään kevyttä kauraa, sehän on puhtaasti yleiskuntotekninen kysymys, vai?
Lisäyksenä kuitenkin, ettei kukaan intomielinen vaihda täydellisiä täkysärkiä keinotäkyihin, ei ole luonnonsyötin voittanutta! Luonnonsyöttien saamiseksi on jo lääkkeet olemassa ensi kautta varten.
Keinosalakoista listakärkeen ottavuutensa perusteella pääsi sini-hopea Gulb. Samalla se oli Särkiselle viritetyistä täkyistä väritykseltään neutraalein. Särkisen vesi on todella kirkasta ja pohja on valtaosaltaan vaaleahkoa savihiekkaa, jossa kasvaa mm. ruskoärviä (ainakin sen oloista on joskus ollut pohjaan valahtaneissa iskukoukuissa, omassa blogissahan "tieto" ei välttämättä ole aina faktaa).
Kauden viimeinen pönötys iskukoukkuhauella kirkkaassa kevätsäässä. Mukava kakkosen hauki. Tästä on hyvä jatkaa loppusyksyllä. Välissä vain täytyy "kärsiä" pitkä avovesikausi ;)