maanantai 25. huhtikuuta 2011

Hauen kutua odotellessa

Tällä kertaa olimme Tervon kanssa vesillä pykälää kevyemmällä kalustolla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että mukana raahattavaa oli n. 1.5 tonnia vähemmän. Rubber Mama liikkui lihasvoimin kahteen mieheen pick-upin lavalta järveen ja melkein kahteen mieheen takaisin. Vesillä kumivenettä pukkaa viiden hevosvoiman Mercury.

Kevytkalustoa
Vaan eipäs ollut hauki vielä hollilla lahden suulla. Itse lahdessa pintavedenlämpötila vaihteli välillä 4-6°C ja lahden suulla 2-4°C.

Kukkuu...

Menee vielä muutama päivä, ennen kuin hauki siirtyy matalaan lahteen. Siirtymistä hidastaa varmasti lämpimien kelien toistaiseksi loppuminen. Lahden suulla, ns. paksulla vedellä, saimme muutaman kerran kontaktia kaloihin, tällä kertaa ne kuitenkin tyytyivät vain imeskelemään jigien pyrstöjä.

Partahaukea pukkaa

ps. vuokraa Rubber Mama käyttöösi muutamaksi tunniksi, tai viikoksi.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ukkostutka Vuokattiin

Vuokattiin asennettiin Vuokatti Fishingin ja Suomen Sääpalvelu Oy:n yhteistyönä ukkostutka.

Vuokatin ukkostutka, eli oikealta nimeltään salamailmaisin, on Kainuun ensimmäinen ukkostutka, jonka havainnot ovat saatavilla ilmaiseksi lähes reaaliajassa. Vuokatin salamailmaisimen havaintoihin voi tutustua Sääasema Klaukkalan sivuilla.

Lue lisää aiheesta Sotkamo-lehden nettilehdestä.

Reko Rajapuro (oik.) tarkastelee ukkostutkan muodostamaa kuvaa laptopin näytöltä, vieressä Antti Harju. Kuva: Saara Pakkaslahti - Sotkamo-lehti


tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tänään oli se päivä ...

... jolloin vetouistelukausi pärähti virallisesti käyntiin ja vieläpä kuusi päivää aikaisemmin kuin vuosi sitten. Kukapas muukaan mukana vänkärinä, kuin itse alias Sinttivintturi Tervo. Kyllä kai sitä on itseään pidettävä jonkin sortin haukiperverssinä - vaikuttaa siltä, että lähes jokainen Pohjois-Suomen uistattelijasta on korkkaamassa kauttaan Ruotsin suurilla lätäköillä lohirullien pärinää kuunnellen - täällä me Samin kanssa kotovesillä puikkareita vaan hymyssä suin veneeseen nostellaan :)

No, oli tällä päivällä tärkeämpääkin merkitystä. Talven pitkinä ja pimeinä iltoina on tullut veneeseen rakenneltua yhtä sun toista. Illat ovat tosiaankin olleet pimeitä, kuin keskiajalla konsanaan, ettei ole tekemisistään jaksanut sähköisesti huudella. Lyhykäisyydessään seuraavat kyhäelmät saivat passed-tarran osakseen:

  • moottorikaivon yläpuolinen työtaso, loistava ratkaisu, kaikki käsissä pyörivä sälä on vihdoinkin löytänyt väliaikaisen laskualustan, toki kaikille nippeleille on myös oma virallinen paikkansa
  • työtason alapuolinen pakkitasku, käyttöpakeille, taskut yhteensä kahdeksalle pakille, kaksi pakkia per tasku, pressukankaasta, kevyt ja kestävä
  • takakaiteet, nyt ei herkimpiä kanssakalastajia enään pelota ;)
  • venelämmitin, nielee dieseliä ja alkaa tuplaveellä ;)
  • OC, eli Open Cabin, ei ole hytissä takaseinää, eikä ovea, tilaa riittää ja helppo liikkua
  • klaffijakkarat, siinä missä ennen oli hytin takaseinä on nyt kääntyvät jakkarat, veneen takanurkissa ei tarvitse enään keneenkään istua, "ei kalastava" sakki istuu enemmän hytin puolella, kuin avotilassa, jossa teutaroidaan saaliiden kanssa
  • osittainen hyväksyntä takiloiden paikalle, nyt ylettyy käyttämään kummankin takilan kytkimiä samanaikaisesti, pitää upottaa kääntöjalan verran työtason sisään
  • jarrupussit, paksusta pressusta ja omasta päästä, remmit kiertää ympäriinsä, toteutuksesta vastasi ateljee Verenpisara, samoin kuin pakkitaskun toteutuksesta, itsellä kun tuo ompelustaito loppuu lasten judovöiden natsojen kiinnittelyyn ;)
Vielähän sitä on puuhaa jäljellä mm.:

  • hytin sohvan kiinnitys
  • targa vapaputkineen ja bimini top, meikäläisittään hytin lipan jatke
  • hytin pressujatke
Huvikseenhan sitä ei veneen kanssa puuhastella, tavoitteena on parantaa veneen toimivuutta kalastusretkillä.

Tässä illan saldoa muutamin kuvin ja selostuksin. Ai, että tuntui hyvälle :)

Kelluuhan se sittenkin, vaikka kuinka on uusia reikiä porattu ja vanhoja tulpattu.

Siiman päässä ensimmäinen vetouisteluhauki vm. -11. Kipparilta kieli pihalle ja imelä peukunnosto... näitä on vältettävä jatkossa ;)

Tällaisella puikkarilla lähti A. Harjun kausi käyntiin :)

Slurkki ja Tervo (yläp.?). Kilpauistelijan kisakalustoa on piiloteltava ja pidettävä visusti salassa, toisin kuin Vuokatti Fishing kalastuselämysmatkoilla. Voimme rehellisesti todeta, että käytämme koukullisia VIEHEITÄ ;)

Ja Tervolle illan pisteet, snif...

Avovettä riittää ja lisää uusia alueita vapautuu jäistä koko ajan. Tervetuloa kauden 2011 vetouisteluretkille!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Morripyyntiä

Mormyskan pomputtelu illansuussa Särkisellä ja Ahvenuksenlammella tuotti toivotun tuloksen. Eivät kelvanneet vieressä kelluneet tahnapallot kirjolohille, vaan kärpäsentoukilla täyteen ahdettu venäläinen morri oli illan valttikortti. Sivutuotteena nousi mukavan kokoisia ahvenia ja särkiä, pieniäkin sellaisia :)

Vaihtelu virkistää ;)