Vuokatissa moni parantelee, kukaties, WinterOpenissa puutteellisen ilmanvaihdon aikaansaamaa pääkipuaan, osa hiihtää nytkyttää ties kuinka monetta sataa hiihtokilometriään ensilumen ladulla ja osa on päässyt jo mutkamäen makuun. Pari innokasta onkimiestä oli eksynyt myös Nuasjärven talviaalloille. Talviaalloille tosiaan, sen verran kylmää on vesi meidän kotivesillä.
Kausi on ollu pitkä. Pohjoinen sijainti leikkaa väkisinkin aktiivisesta avovesikaudesta vähintäänkin kuukauden kummastakin päästä. Kausi tuli aloitettua ja lopetettua vähän niin kuin samassa seurassa. Sinttivinttureiden Sami hyppäsi keväällä kyytiin kauden ensimmäiselle reissulle ja päätösreissulla sain nauttia Sinttivinttureiden Jyri "Jykke-pappa" Immosen seurasta, kovia kalamiehiä kumpainenkin. Jyriä on raksikärpänen puraissut sen verran tolkusti, joten ei tarvinnut miestä taimenjahtiin sen ihmeemmin houkutella.
Viikko takaperin näytti vahvasti siltä, että kausi on päättynyt, mutta lauha ja tuulinen jakso vapautti Jäätiönlahden laskuluiskan edustan jäistä ja pääsimme vielä kerran vesille. Talviseen veneen vesillelaskuvarustukseen kuuluvat mm. lumikola ja pari säkkiä nastamursketta.
Kairasimme tarkkaan taimenalueita, koko sen lyhyen päivänvalon. Valitettavasti emme tällä kertaa saaneet mitan täyttävää taimenta. Muutama pakitus ja sen seurauksena räjähtäneet täkyt, pari hauen kimpuraa ja karvan alle 50cm taimen, joka pääsi jatkamaan touhujaan takaisin järveen. Päivän päätteeksi päätimme julistaa Nuasjärven taimenille Joulurauhan :)
Jyri laskee ... yksi jalkaa ... kaksi jalkaa ... ;) |
Pöytä on katettu ... salakkaa kera coctailtikkujen :) |
Nuasjärven ainoat. |
Komeita maisemia myös joulukuun kynnyksellä. |
Tästä ei avovesi pysty enään paljon jäähtymään. |
Kalakaaria montun reunalla. |
Järvi jäätyy, uskottava se on. |
Tähän se päättyi tänä vuonna. |
19. huhtikuuta - 27. marraskuuta, siihen väliin mahtuu taas mahtavia elämyksiä, ihmeellisiä luonnonilmiöitä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Innolla odotan taas uutta kautta. Ensin kuitenkin on taas yksi talvi kalastettavana. Seuraavaksi talviverkon uittoon :)
Kiitokset kaikille avovesikauden asiakkaille ja kalakavereille!