tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hiihtomiehet vesillä

Vuokatin Aateli Race keräsi taas huippuhiihtäjiä valmennus- ja huoltojoukkoineen Vuokattiin. Vaikka kilpailuaikataulut ovatkin tiukkoja, niin aina sitä sen verran löytyy rakoa, että kalaan ehtiin.

Tällä kertaa jallittelimme vetouistelemalla kuhia Nuasjärvellä, joita nousikin veneeseen jokseenkin jatkuvalla syötöllä ;)
Hiihtomiehet kera köllin.
Commodore Jermu samoilla apajilla.

FishKatti 2012 Sotkamo-lehdessä



maanantai 25. kesäkuuta 2012

FishKatti 2012 Kainuun Sanomissa

Vuokatti Fishing ja Hillside Anglers saivat taas aikaan hyväntuulisen Juhannuspäivän kalastustapahtuman. FishKatti huomioitiin myös Kainuun maakuntalehdessä.



lauantai 23. kesäkuuta 2012

FishKatti 2012 kisaraportti

Kolmas kerta toden sanoo. Edelleen säänhaltijoita uhmaten voitaneen todeta, että loistavassa säässä kisailtiin myös tämän vuoden FishKatti. Nyt voidaan puhua jo perinteeksi muodostuneesta Juhannuspäivän kalastustapahtumasta. Tämän osoittaa kasvava osallistujamäärä. Tällä kertaa mukana FishKatti-mestaruudesta oli kamppailemassa yhteensä 35 venekuntaa, joka on lähes 15% enemmän kuin edellisvuonna. Kilpailijoiden kokonaismäärä oli 86, eli kasvua edellisvuoteen yli 20%. Huiminta oli kasvu JR-sarjalaisten keskuudessa. 20 alle 15-vuotiasta kalastajan alkua oli mukana kisailemassa venekuntien mukana. Se on lähes 300% enemmän kuin vuoden 2011 FishKatissa. Yksi tapahtuman päätavoitteista on saada lapset mukaan kalastamaan vanhempiensa, isovanhempiensa, sukulaisten, tai tuttujen kanssa. Voitaneen todeta, että tässä olemme onnistuneet :)

Toistamiseen Vuokatin Urheiluopisto tarjosi toimivat puitteet kalastuskisan järjestämiseen.

Ensi vuonna sitten rikomme yhdessä 50:nen venekunnan rajan :)

Näissä merkeissä kisailtiin FishKatti 2012.

Perinteikäs FishKatti-aamunavaus. Rubber Mama vaihtui tällä kertaa väkevämpään työjuhtaan.
Antti Matikainen jälleen kisailemassa kalastuskajakillaan. Antti viihdytti kilpailun jälkeen yhdessä Into Koposen kanssa musisoinnilla yleisöä Urheiluopiston terassilla.
Sopu sijaa antaa - ohjeistusta takatuhdolta.
Vaaramaisemissa kisailua.
Juniorisarjaan osallistuvien venekuntien määrä on hurjassa kasvussa.
Pääpalkinto.
Punnitus, yksi kisan seuratuimmista tapahtumista.
Tällaisia nousi Särkisestä tälläkin kertaa.
Tulosten oikeellisuuden varmistus ;)
Tulospalvelu tarkkana.
Palkintojen jaossa pitää olla hauskaa :)
JR-sarjan voittaja Tuuli Teittinen pokaalin kanssa. Kättelyvuorossa venekunnan soutumies, eli kippari, Anssi Teittinen.
FishKatti 2012 mestarit Janne Schroderus (vas.) ja Jani Huovinen. Heille kokonaiskilpailun voitto, sekä suurimman kalan titteli.
FishKatissa menestyneitä.
FishKatti 2012 tulokset. Venekunnat, joissa oli JR-miehistöä (sinisellä merkityt) osallistuivat samalla myös JR-sarjaan.

Kiitokset jälleen kerran yhteistyökumppaneille:





Suuret kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille.

Vapaa-ajankalastustoimintaa kehittämässä ja tukemassa:



FishKatti 2012 miehitys:
Kilpailun organisointi - Antti Harju
Ilmoittautuminen ja tulospalvelu - Jyri Immonen ja Minna Arffman
Punnitus - Sami Tervo ja Jouko Tikkanen

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Midsummer Fishing

From fishing to bear watching, a few unforgettable experiences in Kainuu, sounds like a good travel plan. Fishing is more familiar with our company, so we focus on that and let the others provide bear watching ;)

Midsummer, good weather and, of course, lots of fish. Could it be better?

Learning by doing.
Fishing skills being tested.
Pike perch (zander), the first own catch.
"See you on next time, bigger we hope" 
Midsummer bonfire on Katinkulta beach.